2015-10-28

Hämärät illat

Illat on nyt jo niin hämäriä, että tekee mieli kaivautua viltin kätköihin ja unohtaa muun maailman olemassaolo. Toisaalta taas tekisi mieli heittäytyä noiden viherkasvien sekaan, asunnon valoisimpaan paikkaan eteläikkunalle, lopputalveksi. 

Pingviinityynykin tuntuu jo ajankohtaiselta, vaikka ei ulkona sentään ihan pingviinimäiset olosuhteet vielä ole! 


Hämärää on ja kuvat kökkäreisiä, mutta on tämä syksy ihan kivaakin aikaa: kauniit auringonlaskut, kirpeät aamupakkaset, ihanat kotiintulot lämpimään sisäilmaan ja kynttilöiden polttelut. Kaupungillakin oli tänään jo vähän tavallista tunnelmallisempaa ja paljon ihmisiä liikkeellä. Kävin tutustumassa pikaisesti Mia design shopiin Pakkahuoneenkadulla ja tykkäsin! Ostokset jäivät vähän laihoiksi kun olin rahani jo muihin kauppoihin tuhlannut, mutta ehkä menen sitten jollakin toisella kerralla suuremmille ostoksille. Kivaa joka tapauksessa, että Oulun sisustuskauppavalikoimat kasvavat, ja käsittääkseni heillä on myös nettikauppa!



Mukavaa keskiviikkoiltaa! 

t. Miina

2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä, hämärä on tylsää. Mutta toisaalta aika ihanaa kun ei tarvi hötkyillä mihinkään vaan saa olla sisällä rauhassa :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, asialla on onneksi aina kaksi puolta, ja jos tietoisesti yrittää valita sen positiivisen, niin ehkä tästä talvesta selviää... :)

    VastaaPoista