2015-09-03

Syksyn megakorvikset

Syksyn työt pyörähtivät hyvin käyntiin ja samalla minusta katosi se kesän ajan sohvaa kuluttanut lahna. Olen ekalla oikealla työviikolla tehnyt varmaan ainakin saman verran koruja ja muuta vapaa-ajan harrastushommaa kuin koko kesänä yhteensä. Ilmeisesti olen vähän ääripäiden tyyppi ja saan aikaiseksi asioita vain silloin kun niitä on tarpeeksi ja nyt olen ihan kiitollinen että se sohvan kulutus sai loppua. Olen kyllä ihan täpinöissäni uudesta työstä, joten kai se aiheuttaa sellaisen positiivisen kierteen ja saan tehdyksi kaikkea kivaa kotonakin, kun energiaa on enemmän. :) 

Nämä megakorvikset aloitin jo jokin aika sitten ja sain nyt vihdoin tehtyä toisenkin kappaleen valmiiksi ja laitettua näihin korvispiikit. Korvikset on soutache-langasta ja enimmäkseen lasihelmistä tehdyt. Isot "kristallit" on lasia ja niiden korkeus on 18 mm. Näistä oli tarkoitus tehdä sellaiset hillityt, joissa on toki näyttävä kristallikapussi, mutta että sitten olisi vain vähän jotain pientä lisäksi... Ahahaa, suunnitelma ei oikein pitänyt kun innostuin lisäämään kaikenlaista härpäkettä. :) 


Pienet, kristallia kiertävät helmet on miyuki-siemehelmiä, kirkkaita hopeasisuksella ja koossa 6/0 (=4 mm). Isot kristallin alapuoliset valkoiset möllyskät on lasihelmiä jostain puretusta korusta. Tähän piti jossain suunnitelman vaiheessa tulla kauniit makeanvedenhelmet, mutta edes pienin omistamani neula ei mahtunut helmestä läpi, joten suunnitelmaa piti vaihtaa! :( Pienemmät valkoiset on myös lasihelmiä. Roikkuva kirkas helmi on vuorikristallia, sekin vanhoista jäämistöistä kaivettu. Onneksi niitä löytyi kaksi niin sain molempiin korviin. ;)

Nauha on soutache-lankaa, jota olen löytänyt Bohemiadesign.fi:n nettikaupasta. Siellä on muuten oikein hyvä palvelu ja nopea toimitus. :) :) 


Kuten näkyy, on minulla vielä hiomista noiden pyöreiden muotojen kanssa. Kulmikkuutta tulee väkisin vaikka yritän olla kiristämättä lankaa liikaa. Lisäksi muutama valkoinen langanpätkä näyttää erottuvan kuvissa aika ronskisti. Nauhoja voisi ostaa eri väreissä ja oikeastaan kannattaisi ommella punaiset korvikset punaisella langalla jottei se lanka jäisi näkyviin. Ompelulanka on S-Lon tex 45 -lankaa, enkä tosiaan tiedä onko se ihan tavallista lankaa vai jotenkin spesiaalia? Samaten taustanahkoja olisi hyvä olla kaikissa sateenkaaren väreissä. Tämä on minulla vielä hiukan opettelua, enkä tosiaankaan raski ostaa kaikkia maailman materiaaleja kerralla (vaikka mieli kyllä tekisi). :) 

Laitoin tappimallisen korviskoukun korun yläosaan, sen liimasin kaksoiskomponenttiliimalla, joten luulisi pysyvän paikallaan. Tietenkin näin isoissa koruissa pitää olla vähän varuillaan etteivät ne jää kiinni huiviin tai takkiin.


Laitoin vielä viimeiseksi muikelopäisen, tuulentuivertaman selfien, josta näkyy parhaiten korun koko (ja samalla käyttäjän silmäpussien koko, krkhmn). Näitä käyttäessä ei kyllä muita koruja kaipaa, vai mitä? Hiuksetkin saa olla slimmisti kiinni. Tällä tekniikalla saa mukavan kevyitä ja samaan aikaan isoja koruja. Nämäkään eivät ole oikeastaan kovin painavat; meidän keittiövaa'alla sain lukemaksi 16 grammaa... 

Hihhei, nyt toivotan kaikille hyvää torstaita ja menen jatkamaan seuraavaa projektia. :) 

Kiva kun käyt lukemassa! :) 

T. Miina

5 kommenttia:

  1. Honestly???
    There are certainly many "better" / more suitable ear clips for your beautiful face, Miina. These doesn't really fit in size and style to your gentle personalty!
    Seen from a male point of view,
    regards from Germany, Uwe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, thank you for your honest opinion! :P

      Poista
  2. Vauuuu! Ihan sairaan hienot! Noiden kaveriksi ei tosiaan tarvitse enää mitään muuta. Sen verran näyttävät ne ovat! Ootpas taitava. :)

    VastaaPoista
  3. Eii en kestä, miten näyttävät korvikset :D. Tosi mahtavat!!

    VastaaPoista