2015-08-05

Uusi työ ja uusi vuokra-asunto?

Tämä viikko on alkanut vauhdilla. Sain alkuviikosta tietää, että syksyllä aloitan uudessa työpaikassa osa-aikaisena. Varsinaisesti työt alkavat syyskuun alusta mutta aion alkaa valmistautua ja tutustua työhommiin jo elokuun puolella, etten ole sitten aivan pulassa kun työt alkaa. Helpotti kyllä henkisesti, sillä tämä toimettomuus ahdistaa taas hieman, samoin kuin raha-asiatkin. Tarvitsen tuon homman lisäksi luultavasti muutakin työtä tai sijaisuuksia, ja rahallisesti voisi olla kannattavampaa heittäytyä vaikka työttömäksi, mutta mieluummin silti otan tarjotun, vähäisenkin työmäärän vastaan kuin jään kotiin odottelemaan parempaa onnea ja ensi kertaa. Eihän sitä tiedä vaikka tuosta samasta paikasta saisin keväällä jo sitten enemmän työtä, ja näyttäähän se työnteko aina CV:ssä paremmalta kuin toimettomuus. Ja tuota hommaa odotan oikeasti ihan innolla! :) 


Tällä viikolla saimme myös tarjouksen uudesta vuokra-asunnosta, jota kävimme jo katsomassakin. Huomenna pitäisi osata sanoa otammeko tuon kaksikerroksisen rivitalonpätkän vuokralle vai emme. Käytännössä saisimme aika monta lisäneliötä ja oman pienen pihan, mutta luopuisimme  ainakin lattialämmityksestä ja lasitetusta parvekkeesta. Äh, maailman vaikein päätös (onneksi ei tarvitse vielä edes miettiä tosissaan asunnon ostamista!). Saas nyt nähdä mitä tehdään! 

Kuvaaminen ja muu hästäys blogin kimpussa on tällä viikolla jäänyt taka-alalle, yhtä ja samaa lasagneakin syötiin kolme päivää joten edes ruokajuttuja ei ole syntynyt. Eikä yksi toimeton täällä saa edes siivottua ja sisustettua, vaan käy alikierroksilla ja kyhjöttää sohvan nurkassa muiden blogeja selaillen. Nyt sain kuitenkin tilattua itselle hieman korutarvikkeita, joten toivottavasti sen tyylistä postausta luvassa loppuviikosta (jos ne nyt ehtivät tulla kotiin ennen viikonloppua!). 

Mukavaa keskiviikon iltamyöhää teille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti