2015-05-30

Parvekekauden avajaiset

Perjantain ja pian alkavan kesäkuun kunniaksi päätimme pitää parvekkeellamme kesäkauden avajaiset! Osallistujien huikea määrä (2) ja maukas ruoka saivat luvan potkaista käyntiin the virallisen parvekekauden 2015. Tästä eteenpäin parvekkeen lämpötilat sallivat varmasti ajanvieton enimmäkseen ulkosalla, vaikkakin perjantai-illan vietimme vielä osittain infrapunalämmittimen alla.  Lämmitin on meillä viritettynä pöydän päädyssä olevan ikkunan yläpuolelle. Sen avulla parvekehengailua saa jatkettua aika pitkälle syksyyn, vaikka ulkona sataisi ja tuulisi.



Tarjolla oli grillattua kuhaa ja maissia, sitruunalla terästettyä vettä ja herkullista salaattia. Tuo sitruunavesi on hyvää ja olisikin kiva jos sitä tulisi tehtyä useammin jääkaappiin. Kurkkuja veteen voisi myös laittaa tuomaan vähän miedompaa makua. Tai miksei vaikka vesimelonia? 

Laitoimme parvekkeelle kynttilöitä ja muutenkin juhlavalaistuksen kuntoon... Viime vuonna nautimme noista valoista enimmäkseen syksyllä mutta tunnelmalliset ne olivat nytkin, kun satoi ja tuuli. Naapurit varmaan pitävät meitä fanaattisina. :) 


Sää parvekelasien tuolla puolen oli oikein kesäinen:



...Mutta lasien sisäpuolella oli ihana istuskella iltaa viettämässä. Nyt on kausi avattu ja elämä siirtyy osittain parvekkeen puolelle. Eipähän tarvitse ruokapöytää sisällä kuluttaa (tai siivota). :) Vähän alastomalta parvekkeella nyt vieläkin näyttää, kun en uskalla vielä pitää kasveja ulkona yön yli, enkä ihan joka päivä jaksa jokaista purkkia raahata edestakaisinkaan. En tiedä olenko neuroottinen näiden kasvieni kanssa. Mistä sen tietää milloin auringonkukan poikaset pärjäävät yön ulkona?

Mukavaa, kesäistä lauantai-iltaa!

4 kommenttia:

  1. Nam! Itsekkin pyörin taimien kanssa sisällä, olen niin surkea näissä taimi/siemen/kukka-jutuissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo istutuskokeilut ovat vähän ennalta-arvaamattomia. :D Pari kertaa olen onnistunut kasvattamaan chiliä siemenistä asti, joten ehkä jotain toivoa olisi että kukatkin onnistuisivat?

      Poista
  2. Oioi, pääsisipä itsekin grillailemaan jo kunnolla :) Aina jotenkin vaan venyy grillailut, vaikka ollut jo mitenkä monesti ajatuksena! Hyvältä näyttää herkut. Itse teen paljon noita sitruunavesiä jääkaappiin, varsinkin kesäisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grilliruoka on niin hyvää että kannattaa tosiaan aloittaa ajoissa! :D

      Poista