2015-05-04

Korukuvia maanantai-iltaan

Tein tilauksesta yhden setin Tuulenpesä-koruja. Korvikset ja kaulakorun. Otin häthätää kuvatkin näistä koruista, tässä teillekin silmäniloa maanantai-illan piristykseksi:



Metallilangasta käsin pyöritellyt pallerot ovat kyllä ihania. Niitä olen tehnyt aika paljon, ja joka kerta tulee vähän erilaista jälkeä ja aluksi tuntuu epäuskoiselta se langan määrä, ja seuraavaksi se, että tuleeko lankasykeröstä palloa vai ei. Jotenkin palkitsevaa hommaa siis! :D Näistä tuota oikeanpuoleista taisin muotoilla kuvienoton jälkeen vähän pyöreämmäksi. 



Kaulakorun riipuksena on samanlainen pallero vähän isompana. Sen sisällä on yksi tuollainen  harmaa helmiäislasihelmi. Lisäksi helminä on kirkkaita biconen muotoisia kristalleja. Nyt ketjuna on valmista papuketjua, vaikka välillä olen käyttänyt itse tekemäänikin ketjua. Saha ei aina jaksa laulaa :) 

Viime aikojen koruvärkkäykset ovat olleet vähän niin ja näin, olen koheltanut niin paljon että ette uskokaan. Yhden keskeneräisen korun sain sotkettua kynsilakalla (oli muuten tiukassa) ja yhtä korua pestessä sain sellaisen salpalukon jumitettua altaan pohjalla olevan ritilän alle... siis sen isoreikäisen ritilän, joka estää isoimpia roskia menemästä viemäriin!! Sen salvan kimpussa sai väkertää niin, että tuskan hiki helmeili jo otsalla (luonnollisesti otsa oli apuun rynnänneen miehen). Vannoin, että en enää ikinä koskaan pese mitään korua hanan alla. Ei kyllä pitäisi muutenkaan pestä, vaan lähinnä pyyhkiä liinalla jne. mutta nyt kyseessä oli erikoistarve.

Näitä koruja olen tehnyt lähinnä tilauksesta, joten viestiä vain jos tykkäät tyylistä. :) Muita mun korujahan löytyy omasta nettikaupastani, täältä

Toivotan teille kaunista viikon alkua! 


2 kommenttia:

  1. Hello!

    Poistelin tässä vanhoja googletunnuksia niin eksyin sitten pitkäst aikaa sun blogiin! Tosi freesi! :) Kivalle näyttää Oulun kevät - upeaa kesää ja onnittelut gradun loppusuorasta! Great job!

    Lalli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, kiitos! Sulla varmaan on myös valmistuminen jo mielessä? :) Kiva kun kävit!

      Poista