2015-04-08

Kotona kerran

Alkuviikko on mennyt yhdessä suhinassa kun olen yrittänyt kirjoittaa yhtä aikaa gradua, tehdä yhtä opponointia ja otinpa vielä täksi päiväksi töitäkin. Ja samaan aikaan on menossa juoksulenkkeilyn aktivointia ja monenmoista muuta mietittävää. Se työnhakukin, voi itku. Stressiä ei ainakaan helpota se että pitäisi itse laatia itselleen aikataulut kaiken aikaansaamiseksi. Kiirettä on pitänyt, mikä on toisaalta ihan kivaakin. Tuntee ainakin olevansa nyt jo elossa vaikka pääsiäisen vietinkin vaaka-asennossa. 

Otin kotona kuvia yhtenä kotipäivänä viime viikolla. Nämä ei nyt kyllä ole mitään tip top -laitettuja vaan ihan vain sellaisia peruskuvia - tältä meillä näytti tuona yhtenä päivänä kun lehtipino kertyi, ulkoa tuli vain sinistä valoa ja kaikki katkaisimet olivat eri asennoissa. Sänky sentään oli petattuna, olen nimittäin asettanut sellaisen säännön että makuuhuoneen nurkassa olevaa tietokonetta ei saa avata ennen kuin sänky on petattu. Tähän asti sääntö on pätenyt! :) 


Kaikenmaailman tavaraa kerääntyy eteis-olohuone-makkari-keittiö -välitilassa olevalle  pienelle vitriinikaapille. Mikäs siinä on kerääntyessä, käyn läpi sitten joskus. Ja käyttökorut näkyy kokoontuneen samaan paikkaan.  Pääsiäiskukkina meillä oli nyt noita valkoisia neilikoita, jotka ovat kestäneet jo vaikka kuinka kauan. Narsissit hujahtivat puolen metrin mittaisiksi (kastelin liikaa) ja sen kukat kuivuivat (kastelin liian vähän), joten ne pääsivät eläkepäiviä viettämään parvekkeen puolelle kuolleen huonekuusen seuraan. Hah, mikä viherpeukalo! 

Makkarin seinällä näkyy muuten myös Tukholman reissulla Tigeristä ostamani osynlig bokhylla, vasta tuota hipeltäessäni tajusin miten ne toimivat. Sanokaa, että täällä on joku muukin yhtä uuno. :D Yllättävän monta kirjaa tuo kestää ja vähän mietin että olisiko noita pitänyt ostaa useampiakin. 



Olohuoneessa nyt näyttää aina tuolta. Kirja sohvalla ja viltti ahkerassa, jokailtaisessa käytössä jopa heinäkuussa. Sohva on pehmeä ja ah niin kutsuva, sohvapöytä taas oikein kehottaa nostamaan jalat vaakasuoraan. 



Ainakin vielä tämä perhosorkidea elää - jee! Osasin kerran jo kastella sen, ja sehän näytti tykkäävän käsittelystäni. Avasi loputkin kukat. Harmikseni luin että tuo lasipurkki voi talvella olla liian kylmä orkidealle. Miksi näitä sitten myydään orkidearuukkuina? 

Ja viimeisenä kuvana olohuoneen seinää: sulassa sovussa minun piirtämäni turbaanipää ja miehen piirtämä Klitschko (se nyrkkeilijä). Ovat viettäneet tuolla jo pidemmän aikaa yhdessä... :) Tälle seinustalle ja lipaston päälle tarvittaisiin jotain uutta ja yhteensopivaa! Tekisi mieli itse maalata tuohon jotain uutta mutta pää hakkaa ihan tyhjää. Ehkä joku rauhallinen päivä keksin jotain kaunista. 



Tältä meillä näyttää; kaipa tämä vähän sekalainen ja ristiriitainen kokoelma heijastelee omistajiensa stressin valtaamaa pään sisältöä. 

En malta odottaa k e s ä ä ja sitä että gradu on poissa silmistä. 

Nyt takaisin ruotsinkielisen aivoneurologian pariin, voi huh huh, hatun nosto vain opponoitavan seminaarityön kirjoittajalle. :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti