2016-11-19

Avainnauhoja

Ei täällä ihan unessa olla oltu, vaikka blogissa onkin ollut hiljaista. Itselläkin tulee enemmän seurattua nyt ihan muita medioita kuin blogeja, joten samalla tämä oma kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. No, niin on kyllä korujen tekeminenkin, vaan tässä sitä taas ollaan helmistä inspiroituneena ja käsin tekemisestä innostuneena. :)


Ylläolevan korun tein tilaustyönä etelään muuttaneelle ystävälle. Kiva olla tätä kautta mukana hänen arjessaan vaikka muuten yhteyksiä tuleekin pidettyä niin kovin harvoin! Kauniin pinkki/vaaleanpunainen koru sopii varmasti luokanopettajalle kuin nenä päähän. 



Toinen koru on myynnissä nettikaupassani, osoitteessa http://jadeit.fi. Tilasin ison läjän noita kuupintaisia lasihelmiä ja nyt niistä olisi tarkoitus tehdä koruja joulua varten. Harmikseni valkoiset isot helmet olivat keltaisempia kuin nettikaupan kuvassa. Tylsää, ettei täällä Oulussa taida olla vieläkään mitään helmikauppaa johon pääsisi hypistelemään. Lisäisi varmasti myös omaa innostusta... Ei nettikaupoissa vaan käy enää samalla tavalla kuin oikeassa kaupassa, että innostuu ostamaan vähän sitä, tätä ja tuota ja sommittelemaan siellä hyllyjen välissä. :)

Mutta, jos nyt huomaat että avainnauha tai muu koru olisi ihana joululahjaidea, käy katsomassa nettikaupasta pienet valikoimani tai laita viestiä tulemaan! Tilaustyötkin nimittäin ehtii vielä. :)

t. Miina

2016-09-01

Syksyn avainnauhat

Syksy saa taas ihmiset liikkeelle avainnauhat mielessään. Ja siten tietysti meikäläisen sormet syyhyämään ja aivot rentoutumaan päivätöiden jälkeen. :) Tässä taas pari kuvaa avainnauhoista, jotka on jo tekovaiheessa ladattu täyteen rentouttavia ja kannustavia ajatuksia. 


Valkoisia makeanvedenhelmiä ja vaalean persikanvärisiä helmiäislasihelmiä. Vihdoinkin löysin sellaista vaijeria, joka menee makeanvedenhelmienkin läpi vaivatta kaksi kertaa.


Tässä kuvassa nettikaupasta löytyvät harmaa, violetti ja tuo äskeinen vaalea avainnauha. Jokainen sopisi omaankin kaulaani, mutta oma pinkki-ihanani on vielä niin hyvässä kunnossa etten malta luopua siitä. Se on ollut joka päiväisessä käytössä nyt jo yli vuoden, eikä osoita kulumisen merkkejä. Muutama kollega on ostanut nyt omia kaulojaan koristamaan näitä, ja saan siten kuulla myös heidän käyttökokemuksiaan ja varmasti ainakin reklamaatio tulee perille, jos nauha ei jostain syystä kestä. :) 


Viimeisessä kuvassa mun avokado"puu", jonka lehdet paloi auringossa noin rumaksi. Henkiin se kuitenkin jäi ja pukkaa jo uusia lehtiä onnellisena. Kuvan pointtina on kuitenkin uusi makrolisäke, jonka toivon taas innostavan kuvaamaan lisää. Näin nättiä jälkeä!

t. Miina

2016-06-26

Soutache-korvikset ystävälle ja nahkainen avainnauha

Tein ystävälle valmistujaislahjaksi tällaiset söpöt korvikset soutache-tekniikalla. Yritin hyötykäyttää tarvikkeita, joita minulla jo oli, vain nuo keskushelmet on ostettu näitä varten. Ei mitenkään sillä, että olisin ollut viimetipassa liikkeellä. :D 


Helmet lasihelmiä ja koukut hopeoitua metallia. Kuvan räpsäisin siinä vaiheessa, kun viimeinen langanpätkä olisi pitänyt päätellä enkä millään jaksanut. Se vaihe onkin monesti se pisin. ;D Pari langanpätkää tuolta korviksista paistaa omaan silmääni, mutta käytössä tuskin näkyy ollenkaan. En jaksanut niin stressata vaikka jäivätkin näkyviin, kun itse tein omasta ilostani. 


Viimeinkin sain myös tehtyä nahkaisen avainnauhan kaupan puolelle myyntiin. Näitä on kyselty aina välillä, olisivat varmasti niin naisten kuin miestenkin makuun. Näpertämisestä tykkäävälle nuo eivät kuitenkaan ole ihan niin palkitsevia tekemisiä. Liimaan nahkanauhan päät kaksoiskomponenttiliimalla, joten pitävää jälkeä pitäisi tulla. Omalla miehellä on tällainen ollut saliavaimenperänä jo monta vuotta, ja yhdellä toisella tutulla myös kovassa käytössä, mutta ilman lukkoa. Nahkanauha hänellä nimittäin kestää, mutta lukot tahtovat mennä rikki. Nyt kuulosti jo yksi avaimenperärenkulakin (sellainen kaksinkertainen, mutta vähän tavallista ohuempi) vääntyneen mutta nahkanauha oli edelleen moitteettomassa kunnossa. :D 

Mukavaa paluuta juhannuksen jälkeiseen arkeen kaikille teille :)

t. Miina

2016-06-14

Helmen harmaata

Joskus rauhalliset sävyt vetävät puoleensa. Tässä avainnauhassa kävi niin, ja maltoin pitää korun harmonisen harmaana – sellaisena, että avainnauha sopisi asuun kuin asuun. Helmet ovat enimmäkseen lasihelmiä, mutta nuo pienet biconet kuitenkin swarovskia ja siemenhelmet preciosan kristallia. 



Tämä kesän ja kohta koittavan kesäloman alku on vaatinut vähän totuttelemista tekemättömyyteen ja rauhoittumiseen. Välillä tekisi mieli hyppiä seinille kun ei ohjelmassa ei olekaan jatkuvaa puuhastelua ja pää kolmantena jalkana juoksua. Menen sitten vahingossa toiseen ääripäähän ja saatan maata sohvalla kokonaisen päivän, jolloin lopputuloksena on ärtynyt mieli ja kärttyinen kieli. Edes kirjaa en välttämättä saa avattua vaan tyydyn selailemaan nettiä kännykällä ees taas. Eikö kuulosta hirveältä? Nyt on kuitenkin töitä ollut vielä parina-kolmena päivänä viikossa, joten aivan täysin en ole vielä voinut heittäytyä lorvailemaan. Tällainen tahti sopisi minulle kesän ajaksi varmaan paremmin! :P 

Tämän tekstin pointin piti olla tuossa korussa, jonka saat ostettua vaikka omaksesi täältä. :) Taas kerran avainnauhasta tuli niin ihana, että harkitsin jo tämän jättämistä itselleni. Mutta uskon kyllä, että tämä löytää rakastavan kodin mieluummin jostain muualta. 

Kesäistä tiistaita kaikille teille! :) 

t. Miina

2016-06-03

Kastehelmiä, nahkanauhaa ja parit tulppaanit

Solmin taas söpösiä kastehelmiä ja ajattelinpa laittaa kuvan tännekin. Jostain kumman syystä valkoiset, pienet makeanvedenhelmet on tosi hankalasti saavutettavissa, joten päätin kokeilla hopeaa väriä tällä kertaa. Helmet on makeanvedenhelmiä, ne on solmittu silkkiin ja lukot (+muut metalliosat lukon ympärillä) on hopeaa. Tein taas kaulakorun, n. 30 cm pitkän, ja siihen samaan settiin rannekorun, jota voi myöhemmin käyttää jatkopalana ja korulle saa siten lisää käyttöaikaa. Näitä on aina kiva tehdä, kun saa tehdä niin pieniä ja suloisia! :) 


Kastehelmet on osoittautunut aika suosituksi tuotteeksi, enkä kyllä yhtään ihmettele! Käsityötä arvostavat ihmiset tuntuvat tykkäävän näistä. Moni kultasepänliike myy kastehelmiä myös vaijeriin pujotettuna, mutta itse tykkään solmittujen helminauhojen tunnelmasta. :) 

Nuo salpalukot on tosi pikkuruisia, olikohan halkaisija 6 mm? Näiden kanssa sai kyllä vähän näpertää, mutta kyllä ne toimivat ovat silti. Saattoi olla harjoituksen puutettakin. ;)

Nämä löytyy myynnistä täältä. Voit ostaa ranne- ja kaulanauhat erikseen.


Vaihdoin vasta myös ystäväni ostamaan Mowan tekemään riipukseen vähän paremman nauhan (tai oikeastaan kaksi). Nauhat on nahkaa ja pituudet on 40 cm ja 80 cm. Nauhoja voi vaihdella, lukon vastakappale menee juuri ja juuri läpi tuosta riipuspidikkeestä. Nauhanpäät ja lukko ovat teräksen värisiä, mutta riipuspidikettä ei valitettavasti löytynyt just precis saman värisenä. Metallia kuitenkin sekin. Mowan sivujen mukaan hän tekee taideteoksensa ilman sivellintä, ja häneltä löytyy ihania tauluja...


Olen myös kumma kyllä saanut kukkapenkin kukoistamaan. Meillä on ensimmäistä kertaa piha, joten iloitsen kyllä tästä pienestä onnistumisesta. :D Kukkapenkissä on helmililjoja, valkoisia tulppaaneja ja vielä myöhemmin on tulossa ukonlaukkoja. Niistä ei kyllä välttämättä kovin moni onnistu. 

Mukavaa viikonloppua!<3

t. Miina

2016-05-27

Rippikorua ja ajatuksia blogista

Olen täällä taas innostunut korujen tekemisestä ja samalla miettinyt tätä blogin tulevaisuutta. Nyt kirjoittaminen taas innostaisi, kun on enemmän aikaa, mutta en tiedä herääkö tämä oikeasti enää henkiin. Korujen lisäileminen tuntuu turhalta mainostamiselta (ja kukapa sellaista jaksaa lukea kun joka paikka on mainosten kyllästämä jo muutenkin...) ja muiden juttujen kirjoitteleminen alkoi tuntua vähän, öö, turhalta sekin. Ja töissä saa muutenkin olla esillä, joten haluanko olla sitä enää täällä internetin ihmemaassa? 



Kuvissa on eilen tekemäni rippikoru, joka löytyy kaupasta myynnistä. Käy katsomassa, jos sinulla on oma lapsi tai vaikka kummilapsi, joka pääsee tänä kesänä ripille. Helminä on makeanvedenhelmiä ja nuo kristallit ovat swarovskin biconeita. Hopeisia rippiristejä löysin vihdoin yhdestä kaupasta, ja ostin kaikki mitä siellä oli. Harmi vain, että ristejä oli vain kolme. Nyt mietin että teenkö näitä koruja kaikki kolme vai odotanko, haluaako joku tilata omien suunnitelmiensa mukaisen korun. Niitä tilauksia tulee yleensä silloin, kun kaikki saatavilla olevat osat on käytetty. :D 


Koruilleni tietenkin haluaisin saada jostain lisää näkyvyyttä ja kysymys onkin, että miten tästä eteenpäin. Sitä(kin) hommaa pitäisi tehdä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti: ei todellakaan näin, että teen silloin kun mieli tekee ja varastot kertyy kun myynti ei näköjään itsestään tapahdu. Laitoin jo hakemusta suomen käsityöyrittäjien järjestöön, jospa sieltä saisin kaipaamaani tukea ja verkoston. Tämä korujen tekeminen on niin kivaa, mutta jotain pitäisi tosiaan tehdä toisin että saisin homman oikeasti pelaamaan. Jotain uutta kai pitäisi keksiä? Torimyyntiä voisi aina kokeilla, mutta en oikeasti tiedä onko minusta torimuijaksi. Ideoita saa heittää. :) 

Tekemäni rippiristikoru on kuitenkin ihana ja käyttäisin sellaista itse varmasti myös rippijuhlan jälkeen. En muuten koskaan saanut omaa rippiristiä - jonkun muun hopeakorun kyllä - ja ehkä siksi tykkään näistä niin kovin! 

Mukavaa viikonloppua teille! :)

t. Miina

2016-05-19

Edelleen soutache-koukussa

Pitkästä aikaa täällä. Olen edelleen hurahtanut soutache-korviksiin, joten tässä uusimmat aikaansaannokseni, megajuhlavat statement-korvikset (mulle itselle!), joita tein melkein tauotta kaksi iltaa: 


Näillä korviksilla on ihan kivasti kokoa. Keskihelmet, swarovskin rivolit, ovat halkaisijaltaan 12 milliset. Innostuin tällaisesta epäsymmetrisestä mallista Pinterestissä ja tilaisin sitten vähän summittaisesti itselle materiaalia samantyyppisiin helyihin. Ehkä vähempikin kimallus olisi voinut riittää, mutta näkyypähän ainakin kauas. 

Pahimpaan soutache-kuumeeseen ehdin korutilauksen tuloa odotellessa vääntää tällaiset mustat, vähän pliisummat arkiyksilöt, joissa osa helmistä on kierrätettyä ja osa laatikoiden pohjalta kerättyjä. Kummasti sitä saa kokonaisia koruja tehtyä laatikon pohjista. :D 



Näistä ei tosiaan blingiä puutu, joten eikö olisi jollakin aihetta järjestää kunnon juhlat? En vielä ole ihan varma uskallanko käyttää näitä arjessa - en halua näyttää ihan joulukuuselta - vai säästänkö vain juhlatilaisuuksiin. Tarpeeksi simppeleihin vaatteisiin yhdistettynä nämä kyllä varmasti menisivät myös tavallisena torstaina...?

Näissä käsinommelluissa korviksissa on materiaaleina soutache-lankaa, keskihelminä swarovskit, muina helminä helmiäislasihelmiä, lasihelmiä, kristallihelmiä, tsekkiläisiä lasihelmiä, preciosan kristalleja ja miyuki-siemenhelmiä. Käsialassa mulla on vielä hieman treenaamista, mutta jospa ajan kanssa sekin parantuisi. Ja minulla on paha tapa  nähdä vain virheet näistäkin. Pitäisi ehkä osata siristää silmiä hieman ja sumentaa siten yksityiskohtia, jotta osaisi olla täysin tyytyväinen. ;) Vaikka muut kehuu ja ihastelee, itse jumittuu kiristäviin lankoihin ja läpipaistavaan taustakankaaseen. 

Mutta olen rohkea ja teen tällaisia tilauksesta sullekin, jos innostut. :) 

Nyt korujen kuvaamiseen ja tänne laittamiseen ei olekaan oikein riittänyt aikaa ja mielenkiintoa. Enemmän yritän päivitellä nettikauppaa ja Jadeitin (toiminimeni) Facebook-sivuja. Käy tykkäämässä jos et ole sitä vielä tehnyt! Nettikaupasta muuten löytyy myös niitä kuuluisia open muistamiseen soveltuvia edullisia korviksia. Ja sitten niitä vähän arvokkaampiakin koruja valmistuneille. Tilauksestakin vielä ehtii saada jos toiveissa on ihan jotain uniikkia. :)

Mukavaa torstai-iltaa!